HIISI VIEKÖÖN JA MUITA SALAISUUKSIA

Kuka hiisi täällä on kirnunnut? Ja mitä?

Tällaisia voi ihmetellä, kun seisoo Suomen suurimman hiidenkirnun eli Juomapadan äärellä Sallan Aholanvaarassa. Juomapata on yli 15 metriä leveä ja toistakymmentä metriä syvä kuoppa Kalliovaarassa. Lähistöllä on kolme muutakin vaikuttavan kokoista kirnua.

Juomapata on paitsi Suomen suurin hiidenkirnu myös yksi maailman suurimmista hiidenkirnuista. Nämä Kalliovaaran hiidenkirnut syntyivät, kun jäät sulivat viimeisimmän jääkauden loppupuolella noin 10 000 vuotta sitten. Sulamisvesien virtaukset ja niissä pyörinyt maa-aines kuluttivat kalliota monin tavoin ja muovasivat maisemaa kuin lapsi vahaa.

Erikoisimpia tuhatvuotisen muovailutyön tuloksia ovat nämä hiidenkirnut. Ei olekaan ihme, että jään väistyttyä ja valtavan Sallan jääjärven vetäydyttyä, alueelta elintilaa ja elantoa etsineet ihmiset ovat kokeneet nämä luonnon erikoiset taideteokset vahvasti. Hiisihän se täällä on tehnyt töitään! Hiisiä on vanhastaan pidetty hiitolassa asuvina haltioina.

Samalla viimeisimmän jääkauden sulamisvaiheessa syntyivät monet Sallan rotkolaaksot ja kurut, kuten Aatsinginhauta, Oulangan kanjoni, Nuoluskuru, Värriötuntureiden Syväkuru ja Sauoivan kurut Tuntsalla. Hiisi vieköön siis, melkoista meininkiä!

Moniin näistäkin liitetään uskomuksia ja tarinoita. Esimerkiksi Aatsinhaudan kohoumat Julmoiva, Koutoiva ja Haltiavaara tuntuvat kantavan nimissään salaisuuksia.

Julmoiva? Entinen Sallan mies on selittänyt nimeä nimistöntutkijalle tähän tapaan: ”se tarkottaapi julumaa, isova vaaraa”. Julmankokoinen oiva siis, ehkä muutenkin julma?

Koutoiva voisi viitata vaikka mahtavaan tietäjään, jollaisen kohtaamme esimerkiksi Eino Leinon runossa: ”Lapin Kouta, kolkko miesi, / tuo oli suurin tietäjistä / Turjan tunturin takana.”

Haltiavaara tuo mieleen Lappiin yhdeksän tutkimusretkeä 1900-luvun alkupoliskolla tehneen I. T. Itkosen kuvauksen: ”Paitsi jumalia, joille uhrattiin, tunsivat lappalaiset suuren joukon haltioita, joita ei yleensä tarvinnut palvoa; niistä muistetaan useimmat yhä nimeltä. Toisiin uskotaan paikoin vieläkin, toisilla vain pelotellaan vallattomia lapsia. Jotkut haltioista esiintyvät ainoastaan saduissa ja tarinoissa.”

Entäpä Sallatuntureiden ja Aatsinginhaudan väliset Kylmähete, Pahakuru ja Kaippahanoja tai vaikkapa Ponnovaara? Kiehtovia ja kysymyksiä herättäviä nimiä: Tuntureiden alla on usein lampia, miksi juuri nämä ovat Tunturilammit? Eivätkö kaikki hetteet ole kylmiä? Mitä erityisen pahaa tässä kurusssa on? Kaippahanoja, ehkäpä se on jonkinlainen oja, kai on, kaipa eli sallalaisittain kaippa? Vai olisiko kaippahakin jonkinlainen haltia, hm...

Kaippahanoja laskee Ponnolampeen, ja vieressä kohoaa Ponnovaara. Entinen Sallan mies on nimistöntutkijalle selittänyt, että ”lappi anto nimen”, ”jos lienee lapin ämmi tullut toisen marijamaille ja toinen haukku” ja ”Kallungissa ja Kotalassa en on asuneet, lappalaisheimot, Ponnovaara kuulu toiselle”. Sanan ponno on arveltu merkitsevän kieroa tai käyrää. Ehkä vaaraa on ajateltu muodoltaan käyräksi, siksi Ponnovaara. Tai ehkä sittenkin... jotain muuta.

Menneet ja mystiikka.  Hetteet ja haltiat. Luonto ja lumous. Kun vaeltaa täällä keskellä ei mitään on hyvä pysähtyä miettimään sitä, että Sallan varhaisessa historiassa on salaisuuksia, joita tuskin koskaan ratkaistaan. Jo Sallan nimen alkuperä on hämärän peitossa. Usein on arveltu, että se juontuisi saamesta, mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta. Kysymys kuuluukin, mitkä heimot ja kansat näillä seuduilla ovat asuneet ja kulkeneet silloin, kun nimi on annettu.

Monta muutakin laajan pitäjän paikannimistä on arveltu saamelaistaustaisiksi: esimerkiksi Aatsinki, Jauru, Kallunki, Kursu, Naruska, Oulanka, Puitsi, Saija, Tenniö, Tuntsa, Vuotos, Värriö. Muutamat paikannimet ovat selvästi saamelaisperäisiä. Jotkut ovat ehkä tulleet saamen kautta.

Joillekin paikannimille ei kerta kaikkiaan löydy selitystä sen enempää suomesta, saamesta kuin karjalastakaan. Ne voivat olla muistoja jostakin tuntemattomasta kielestä, tuntemattomasta kansastakin. Mistä kielestä, mistä kansasta? Siihen ei tiede ole pystynyt vastaamaan. Salla on saanut pitää salaisuutensa.

Ja Salla saa salata syntynsä. Mutta tarinointia tämä ei estä, päinvastoin. Salaisuudet ne vasta kiinnostavia tarinoita synnyttävätkin! Annetaan palaa!

LÄHTEET
* Hiidenkirnut. http://sallankylat.fi/fi/Hiidenkirnut Haettu 13.8.2015.
 * Anneli Peräniitty: Sallan tuntureiden ja vaarojen nimistä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 1985.