VOLVO

Ellotus sisuskaluissa. Tielle tähyily. Eestaas vehtaaminen, seilaaminen pirtin ja keittiön välillä. Joko ne kohta tulee?

Ne, ruotsalaiset! Lapsuuteni kesien kohokohta oli, kun Ruotsiin muuttaneet kyläläiset palasivat kotikonnuilleen. Erityisesti meillä odotettiin naapurin perhettä, jossa oli samanikäisiä lapsia. Sitä jälleennäkemisen riemua, kun he viimein kurvaavat Volvoillaan pihaan! (En kyllä ole varma, olivatko ne oikeasti Volvoja, mutta jälkeenpäin kaikki ruotsinsuomalaisten autot ovat mielikuvissamme muuttuneet volvoiksi.)

Naapurikylästä Ruotsiin muuttaneilla sukulaisilla oli aivan varmasti komeat Volvot, kun he tulivat kyläilemään. Leveilemään, saattoi joku ajatella, Volvot ja asuntovaunut ja muodikkaat vaatteet, puukengätkin oikein... Puheparsinkin muuttunut, osaavatko enää kunnon kieltä...

Ehkä siinä volvoilussa oli vähän sitä, että Sallasta lähtemään joutuneet halusivat näyttää lähtemisen kannattaneen. Halusivat näyttää, että pärjätään, että ei sääliä kaivata. Että ei meillä itketä eikä tänne takaisin olla tulossa! Että kultamaahan on päästy!

Oudulla tavalla ne hienot kulmikkaat autot meitä pikkupokia kiehtoivat. Kuinka palijon on mittarissa, mitä, pääseekö niillä kahtasataa? Kiusaus kävi vastustamattomaksi. Kerran livahdettiinkin velipojan kanssa yhden auton etupenkille. Pitihän sitä rattiakin pyöritellä ja vissiin tönäistiin vaihde vapaalle. Siitä Volvo lähti liikkeelle ja rymisteli rinnettä alas pöpelikköön. Kolinaa ja kilinää, ja me velipojan kanssa karkuun. Jotain etuvaloja siitä taisi mennä rikki, pieniä lommoja mausteeksi, ja mekin selvisimme kovalla puhuttelulla.

***

Monilla sallalaisilla on voimakkaita yhteyksiä ja siteitä Ruotsiin. Jos ei muuta, ainakin Ruotsiin liittyviä tarinoita. Toisinpäin ajateltuna: Ruotsi on yksi Sallan suurista tarinoista.

Tästä antaa jonkinlaisen kuvan jo Sallan historian selailu niiltä sivuilta, jotka käsittelevät 1500- ja 1600-lukuja. Kyllä, ei tämä Ruotsi meille mikään uusi asia ole! Ensimmäinen kosketus Ruotsiin on 1500-luvulta: tuolloin metsästyksen ja erityisesti turkisriistan merkitys kasvoivat, kun myös Ruotsi ja Tanska pyrkivät laajentamaan markkinoitaan. Niinpä Kuolajärvelläkin metsästettiin 1500-luvun puolivälin jälkeen muun muassa näätiä, saukkoja ja karhuja.

1500-luvulla ja vielä 1600-luvullakin osa Kuolajärven väestä maksoi veroja sekä pirkkalaisille (Ruotsin alamaisille) että venäläisille. Vuonna 1595 Täyssinän rauhassa alueet luovutettiin Ruotsille, mutta käytännössä oli epäselvää, kenen vallan alaisia oikein oltiin. Asiaa ei ehkä selkeyttänyt se, että 1600-luvun alussa Ruotsin kruunu kantoi myös Venäjän veron.

Hidasta ja vaivalloista oli myös kristinuskon juurruttaminen näille raukoille rajoille. Kaarle IX käski vuonna 1599 rakentaa ainakin yhden kirkon jokaiseen Lappiin, myös Kemin Lappiin. Tosin tämä käsky ei aivan heti muuttunut teoiksi. Lähetystyötäkin tehostettiin. Suurin osa väestä eli vielä tuolloin pakanuudessa, mihin vaikutti sekin, että Kuolajärvi oli yksi Ruotsin ja Venäjän riitakylistä. Kuolajärvellä oli käytössä sellaisia pakananimiä kuin Teutto, Teutia, Mielikirja, Päiviä, Aikia, Toria, Ikämieli, Ika, Ioutzi, Keräiä ja Rikiä. Vähitellen Kuolajärven lappalaisiin kohdistettu piiskakäännytys tuotti tulosta, ja vuoden 1685 selvityksen mukaan Kuolajärvellä ei enää todettu pakanallisia menoja. Tosin vanhoja kalajumalia ei ihan heti unohdettu, vaikka Ruotsin jumalaa kumarrettiinkin.

1700-ja 1800-luku merkitsivät monenlaisia mullistuksia näilläkin kairoilla. Seuduille asettui uudisasukkaita, syntyi uusia kyläkuntia, suomalaisasutus juurtui alueelle pysyvästi, koettiin pahoja katovuosia ja kuolovuosia, monenlaista vihanpitoakin. Väkeä ramppasi edestakaisin, tuli ja meni, osa lähti Ruijaan, osa Amerikkaan asti.

Maalaus Kaarle IX:stä Kansallismuseossa (kuvassa osa maalausta).

***


Mutta eipä uppouduta liian syvälle historian sekavilta vaikuttaviin syövereihin. Se on selvää, että näillä rajoilla ei ennen vanhaan ollut niin nokon nuukaa, missä se raja oikein menee ja kenelle veroja maksetaan. Kunhan maksetaan.

Yhteydet Ruotsiin ovat olleet usein tiiviit itsenäisyytemmekin aikana. Parhaiten mielissä ovat tietysti ruotsalaisvapaaehtoisten toimet sodan aikaan sekä sallalaisten evakkomatkat Ruotsissa. Eikä vähäisimpänä tietenkään sallalaisten muutto Ruotsiin 1960- ja 1970-luvuilla. Kun seutu oli sodan jälkeen saatu jälleenrakennettua, koittivat monille uudet raskaat ajat. Piti lähteä työn ja toimeentulon perässä länteen. Jättää tuttu elämänpiiri, koti, pellot, hillajängät. Tunturit. Tutut kuviot. Ei ole ollut helppoa.

Kun autettiin itseä ja perhettä selviytymään, samalla autettiin Ruotsi nousuun. Sallalaisten ja muiden suomalaisten merkitystä Ruotsin hyvinvoinnin rakentamisessa ei tule väheksyä.

Kuinka monta ihmiskohtaloa ja tarinaa tähän kaikkeen liittyykään. Kodinjättämisen, maastamuuton ja Ruotsin-rakentamisen, Sallaan paluunkin, tarinoita on luettavissa muun muassa Hanna Snellmanin mainiosta tutkimuksesta Sallan suurin kylä – Göteborg. Saisi olla pakollista luettavaa Sallan kouluissa ja laajemminkin, kun nämä ajat ovat taas Euroopassa mitä ovat.

Näillä niin sanotuilla syrjäseuduilla ei varsinaisesti koskaan ole oltu syrjässä maailman mullistuksista. Sallasta on liikuttu, Sallan kautta on liikuttu, Sallaan on liikuttu. No, niillä Volvoillakin.

Matkoista tuli mieleen sellainenkin, että taisivatpa sallalaisetkin aikanaan harrastaa myös rasvaretkiä Haaparannalle. Oma kiinnostava lukunsa historiassamme sekin. Myös Muurmanskin-matkoja järjestettiin, niin sanottuja kulttuurimatkoja.

***

Ruotsi. Niin. Sehän on myös kieli, ruotsi.

Jo pienenä poikana ihmettelin aikuisten käyttämiä sanoja. Maiskahtivat jotenkin vierailta, toisaalta hyvinkin suuhun sopivilta, vaikkapa sellaiset sanat kuin ruukata, lokata, eltata, tooli, hantuuki, nestuuki, loova, kahveri, pisketti, kooli, kamari, hööli ja moni muu. Ruotsista saatuja jossain matkamme vaiheessa.

LÄHTEET
Hannu Heinänen: Sallan historia. Sallan kunta ja seurakunta, 1993.
Hanna Snellman: Sallan suurin kylä – Göteborg. Tutkimus Ruotsin lappilaisista. SKS, 2003.