TOTTA JA TARUA MURHAHAARASTA

Murhahaara. Muistan, miten pienenä poikana nimi kumisi korvissani kiehtovasti. Kun itse pääsin ensimmäisiä kertoja Värriöjoelle Murhahaaran suuhun perhostamaan harreja eli harjuksia, olin innoissani. Mitä tarinaa kertoo tämä nimi, mitä kuiskivat nämä kuivat luppopartaiset kuusenvanhukset? Mikä on totuus?

Varmana tietona tai ainakin hyvänä tarinana puhuttiin, että Murhahaarassa on muinoin tapettu joku mies. Tappajan perään on pian lähdetty, hänet on saatu kiinni ja hänelle on luettu lakia samassa kairassa Käräjäaavalla. Pikatuomio näillä korpikäräjillä: henki hengestä.

Murhahaaran nimen alkuperää selittävää tarinaa kerrotaan monissa julkaisuissakin. Sallalainen Tero Vuolle otti yhteyttä ja muistutti, että on kertonut tämän vanhan kansantarinan Sallan Joulu -lehdessä 1996:

Tähän tapaan tätä julmaa tarinaa taas on kerrottu Sallan verkkosivuilla:

Tarina Murhahaaran taustalla

Sallan pohjoisosassa Tuntsan erämaassa on erämaakämppä, Murhahaara, jossa on vuosisatoja puhuttu kummittelevan. Kämpän vieraskirjaan on raapustettu varoituksia yöpyjille yön pimeimpään aikaan ilmestyvistä kummituksista. Kämpän ja läheisen ojan nimen takana oleva tarina selittää syyn levottomien sielujen vaellukselle.

Sallan Onkamojärvellä 1600-luvulla asunut lappalainen lähti ajoporonsa Illan kanssa Savukosken Martissa asuvan lappalaisen luo kylään. Miehillä tuli riitaa, ja Martin lappalainen surmasi Onkamon lappalaisen ja pisti tämän poron teuraaksi. Parin viikon päästä onkamolaisen pojat, 17- ja 20-vuotiaat veljekset tulivat etsimään isäänsä. Martin lappalainen kielsi nähneensä onkamolaista ollenkaan. Martin lappalaisen poika kuitenkin erehtyi kysymään isältään, josko hän toisi niliaitasta Illa-poron lihaa vieraille tarjottavaa keittoa varten. Veljekset panivat asian merkille, mutta eivät sanoneet mitään.

Seuraavaksi syksyksi sovittiin yhteinen kalastusmatka Värriön latvoille. Onkamon veljekset asettuivat vahtiin, ja Martin lappalaisen nukahdettua he surmasivat tämän. Miehen 12-vuotiaan pojan he ottivat mukaansa ja hukuttivat vähän matkan päässä avantoon. ”Konnasta konna versoo ja konna on myös konnan poika”, perustelivat veljekset tekojaan.

Kaivoin vastikään käsiini sallalaisen kulttuurivaikuttajan Olavi Kantolan kirjan Kallungista Murhahaaraan (2000). Kirja perustuu samaan hurjaan Murhahaaran tarinaan, ja Kantola kertoo sen selkäpiitä karmivan koskettavasti. Kantolan mukaan kertomuksen tapahtumat ovat olleet satoja vuosia sitten ja ovat kulkeneet sukujen mukana polvesta polveen aina tähän päivään asti. Hän sijoittaa ne aikaan, jolloin näille kairoille saapui lantalaisia asumaan: Ensimmäinen tänne asumaan jäänyt lantalainen on tullut 1608. Metsästämässä ja kalastamassa täällä kyllä kävi lantalaisia, jopa satoja vuosia aikaisemmin. Kantola käyttää tarinansa lähteenä muun muassa Erkki Koiviston sukututkimuksia.

Olavi Kantolan kirjan on kuvittanut taiteilija Heimo Sova.

Kysymys kuuluu, onko tarinoiden takana totuutta. Mikä totuus?

Kun puhutaan satojen vuosien takaisista ajoista, puhutaan tapahtumista, jotka ovat saattaneet kulkea vain suullisena perimätietona sukupolvelta toiselle. Eivät siis välttämättä dokumentoituina, kirjoitettuina. Tarinoilla on tapana muuttua, kun ne kulkevat suusta suuhun.

Parhailla tarinoilla on aina kiinnekohtia historiallisessa ja maantieteellisessä totuudessa. Niin myös tällä Murhahaaran tarinalla. Historiallinen tosiasia on se, että näillä kairoilla on noihin aikoihin liikkunut sekä saamelaisia että näitä lantalaisia, suomalaistalonpoikaista väestöä. Varmasti muitakin. Vähitellen lantalaiset ovat luultavasti vallanneet elintilaa saamelaisilta, ja niin sanottu Lapinraja on siirtynyt pohjoisemmaksi. Monenlaisia kohtaamisia, kiistoja ja veritekojakin on nähty.

En osaa sanoa, onko Murhahaaran tarina totta tai mikä Murhahaaran tarinoista on eniten totta. Pikemminkin pitäisi sanoa, että minulla ei ole tietoa, mitä sellaista Murhahaarassa on tapahtunut, joka selittäisi paikan nimen. Onko paikka mahdollisesti nimetty näin vasta sitten, kun tämä murhatarina on elänyt jo vuosisatoja?

Varmaa on, että tällaiset tarinat ovat totisinta totta ainakin yhdessä mielessä. Niitä on kerrottu sukupolvelta toiselle, ja ne ovat vaikuttaneet ihmisten ajatuksiin ja asenteisiinkin.

Murhahaaran tarinaoita ei ole kerrottu turhaan, kuten ei hyviä tarinoita yleensäkään. On katsottu, miten tarina vaikuttaa kuulijaan. On pantu kuulija testiin. On ehkä haluttu antaa opetus. Tai varoitus. On ehkä kilpailtu, kenen tarina on paras tai vaikuttavin.

Murhahaaran tarinat elävät yhä. Mitä muuta voi päätellä siitä, että niistä käydään keskustelua vaikkapa nettifoorumeilla, joissa pohditaan paranormaaleja ilmiöitä. Murhahaaran kämpällä kummittelee...