keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Ulempana

Helsingistä on Sallaan noin 900 kilometriä. Sama matka on Sallasta Helsinkiin, tosin silloin mennään alamäkeen.

Tuttavani Helsingissä ovat ihmetelleet, miten jaksan ”höylätä” tätä väliä monta kertaa vuodessa. Monille heistä matka Mannerheimintien yhdestä päästä toiseen päähän tuntuu jo liian pitkältä. Vaikka saa istua ratikan kyydissä.

Täällä itäkairassa on totuttu taipaleisiin. Pienimmillä lapsilla kyläkoulu saattoi olla kilometrien kävelymatkan päässä. Yläkoulua käytiin kirkolla eli Sallan keskustassa, jonne on kyliltä kymmeniä kilometrejä. On tullut Peltoperän linja-autossa istuttua tunti jos toinenkin, välillä naruskalaisessa, välillä saijalaisessa... Rovaniemen-matkasta kertyy mittariin jo satoja kilometrejä, mutta eipä tunnu missään.

Ei siitä niin pitkä aika ole, kun näille kairoille ei vielä ollut maantietä. Tie Kemijärveltä Kuolajärvelle rakennettiin 1800-luvun lopussa. Sitä ennen kuljettiin kinttupolkuja, ja paljon sen jälkeenkin, paikoin kuljetaan vieläkin. Tietysti Sallan lukuisat joet ja järvet tarjosivat ja tarjoavat kulkijalle mahtavia vesiteitä.

Matka on suhteellinen käsite. Yksi askel kättelemään vihamiestä tuntuu ylivoimaiselta suoritukselta; tuhat kilometriä rakkaan luo hujahtaa hetkessä.

Moni Helsingissä ja muualla etelässä asuvista on jo löytänyt Sallan. On syntynyt suhde, jossa matka ei ole este eikä edes hidaste. Kaipuun tunne lyhentää matkaa, eikä pois voi olla. Sallassa kutsuvat erämaat, hiljaisuus, rauha. Alkukesän sinisistä sinisin taivas, joka kaartuu tunturien yli. Matkan takaa tullut ihminen löytää täällä itsensä, vaikka kuukkelin uteliaasta katseesta. Kun kerran kokee perille pääsemisen tunteen, sitä etsii aina uudestaan.


Tiedän monia, jotka ovat tulleet Sallaan pistäytymään, pätkätöihin tai käymään vaan. Yhä ovat. Sallaan ovat tulleet, sallalaisiksi ovat tulleet.

Toki on niitäkin, jotka ovat Sallasta kerran kärtyinä lähteneet ja vannoneet, että eivät ikinä palaa. On nähty palaavan. Ihminen voi lähteä Sallasta, mutta Salla ei lähde ihmisestä...

Sallan murteessa tunnetaan sanat uusumi ja ulempana. Kun lähetään uusumin päähän, lähdetään johonkin tuntemattomaan, ehkä harkitsematta, ilma järkisyytä, karttaa tutkimatta, päämäärää tai tarkoitusta sen kummemmin aanailematta. Kun ollaan ulempana, ollaan kaukana, jopa vielä kauempana. Ulempana uusumin päässä matkan pituudella ei ehkä enää olekaan merkitystä.

Sallassa voi heittäytyä huoletta uusumin päähän ja käydä ulempana. Eikä se kartalta mitattavissa oleva matkakaan ole Sallaan tulijalle ongelma. 


Maasta aurinkoon on 150 miljoonaa kilometriä. Lapintiiran talvehtimisreissun pituus on vissiin ainakin parikymmentätuhatta kilometriä. Helsingistä Sallaan on 900 kilometriä. Vain 900 kilometriä.

Joskus matkantekoa helpottavat pitkokset. Kuva: Vesa Heikkinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit vapaasti kommentoida blogimerkintää. Kommentit eivät tule näkyviin heti; bloggaajan pitää ensin hyväksyä ne. Voit lähettää myös muita kuin juuri tähän blogiin liittyviä huomioita Salla-aiheesta blogin kirjoittajalle. Kiitos!