torstai 25. kesäkuuta 2015

Hullunhakureissu



Tämmöisen tarinan kuulin vasta. Mahdolliset kytkökset totuuteen ovat tahattomia. Sopassa on myös minun lisäämiäni mausteita. Näin ne tarinat elävät.

Poliisilaitokselle tuli kevättalvella Muurolasta pyyntö, että pitäisi toimittaa muuan kaveri sinne hoitoon. Tiedettiin, että on iso ukko, niinpä reissuun lähti kolme poliisimiestä.

Moottorikelkan ja reen kanssa poliisit sinne ajoivat. Menivät sisään, tekivät hyvätpäivät ja kertoivat, että lääkäri haluaisi tavata, että läheppä mukaan, meillä on tuossa kelkka ja reki. Kaveri pyörähti kamariin, yksi poliiseista näki, että sillä oli siellä pitkä pyssy sängyllä. Poliisit siitä syöksyivät ulos. Yksi kurkki yhden kulman takaa, että mihin muut jäivät; siellä ne kurkkivat toisen kulman takaa.

Kaveri tuli eteiseen pyssyn kanssa ja katteli sieltä virkavallan touhuja. Yksi poliiseista huusi, että laskisit meijät menemään, että ei me sinua mihinkään viijä. Yrittivät puhumalla selvittää asian, ja niin se kaveri lupasi päästää pojat pois. Poliisimies vielä huusi, että heitätkö lakit ja kinttaat meille, kun jäivät sinne pirttiin. Heittihän se, ja niine hyvineen poliisit lähtivät. Eivät paljon taakseen katselleet.

Siitä poliisit Sallan asemalle ja soittamaan Muurolaan, että ei sitä miestä saatu sieltä mukaan. Lääkäri siihen, että hän tulee hoiturin kanssa, että kyllä puhumalla yksi mies saadaan lähtemään. Että on näitä tällaisia tapauksia nähty ja hoideltu. Toki yksi Sallan mieskin mukaan saadaan.

Siis uusi yritys. Poliisit kuskaavat lääkärin ja hoiturin paikalle. Jäävät itse vähän ulemmas odottelemaan, ettei kaveri hermostu.

Kohta kuuluu laukaus. Hetken päästä toinen laukaus.

Poliisit siinä aanailevat, että kyllä sinne nyt pitää mennä, siellä voi olla ukolla pari roppia valamiina. Lähtivät menemään, mutta talon suunnalta alkoi samalla näkyä liikettä. Lääkäri ja hoituri sieltä tulla viipottivat nokat valkeina.

”Sehän on hullu”, tuumasi lääkäri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit vapaasti kommentoida blogimerkintää. Kommentit eivät tule näkyviin heti; bloggaajan pitää ensin hyväksyä ne. Voit lähettää myös muita kuin juuri tähän blogiin liittyviä huomioita Salla-aiheesta blogin kirjoittajalle. Kiitos!