Erakko

Muistan miehen hatarasti; paremmin muistan miehestä kerrotut tarinat tai ainakin sen, että hänestä kerrottiin tarinoita. Jostain ilmestyi näille kairoille, Etelästä, kyhäsi Kauniiseenharjuun alkeellisen asumuksen, laavun tai korsuntapaisen. Siellä asui. Kävi kirkollakin, siis Sallan keskustassa, mutta ei antautunut juttusille. Istahti baarissa, joi limonadia.

Mikä ja kuka oli tämä Kaunisharjun Erakko? Millä asialla täällä? Pakeniko jotain? Mitä haki ja havitteli, haaveili? Ja löysikö? Mihin katosi?

Miksi tuli juuri Sallaan? Sattumaako?

Tarkoituksenani on tässä kesän aikana vähän kaivella tätäkin asiaa. Jos tiedätte jotain Erakon kohtalosta tai muistatte häneen liittyviä tarinoita, ottakaa ihmeessä yhteyttä! Tarinoidaan yhdessä niin, että kunnioitamme ihmisiä, jotka tarinat synnyttivät ja jotka niissä seikkailevat.

Ihmiskohtalot ovat kiinnostavia. Ihmiskohtalot yhdistettynä paikkoihin ja maisemiin saavat mielikuvituksen jylläämään. Yksinäinen mies erämaassa. Mies muualta tullut. Kirjaton karjaton mies. Mitä etsi tämä etelän eläjä Sallasta, Neuvostoliiton rajalta? Etsikö mitään? Oliko etelästä, oliko jostain muualta? Oliko kauempaa?

Sallalaiset antoivat omaan tyyneen tapaansa Erakon olla rauhassa. Vähän katsoivat peräänkin, että pärijääkö. Ruokaakin muistaakseni veivät Erakon polun varteen. Tulipalopakkasilla kävivät vaivihkaa tarkistamassa, onko herra vielä hengissä.

Erakko oli oman polkunsa kulkija. Astui vain omiin jälkiinsä.

Erakon tarina on kiinnostanut myös kynämiehiä. Muistaakseni ainakin kirkkoherra Lasse Marjokorpi on kirjoittanut erakosta, olikohan juttu kirjassa Viimeiset suomalaiset. Täytyypä kaivaa opus jostain tuolta pinoista esiin ja tarkistaa asia...

Aivan varmasti erakosta on kirjoittanut sallalainen runoilija Pekka Luusua riitteenherkässä teoksessaan Seittiserpentiini (Pohjoinen, 1982). Luusuan runoissa yksinäisyyden, toiseuden ja erakkouden teemat ovat muutenkin vahvasti esillä. Lohtua tuo luonto:
”Sain silmät, jotta voin nähdä kaikkea kaunista”, sanoo Luusua runossaan Paljon sain. Lohtua tuovat myös runot: ”Sain runot – sain lääkkeen yksinäisyyttä vastaan.” Mikähän siinä onkin, että niin monet sallalaiset ovat ruvenneet runolle?

Tässä Luusuan eleetön ja sellaisena vastaansanomattoman todistusvoimainen havainto erakosta:

LUMIMIES

Yksinäinen mies Sallan kairassa

kesät talvet,
helteet pakkaset.

Lumimieheksi sitä kylällä sanottiin.

Kävi Centrumin baarissa,
istui hetken ja lähti
– ei kenellekään virkannut mitään.

On yksinkin ihmisen hyvä olla. 

 

Pekka Luusuan erikoisteoksen Seittiserpentiini kansi. Kannen suunnittelijaa ei mainita kirjassa, olisiko Pekka itse? Valokuva: Vesa Heikkinen.