Sataa ja paistaa, viimoo, sateen jälkeen yöksi selvenee. Tuuli komentaa pilvet pois, puhdistaa taivaan. Jängältä käy kylmä henkäys.
”Mitenkähän ne hillankukat?” moni miettii. Mitä se Seija Paasonen aina sanookaan: ”Alavilla mailla hallanvaara.” Jos hallanvaarasta selvitään, vaarana on, että siellä vasitussa paikassa tietyn vaaran alla on taas heinäkuun lopulla, Salla-päivän tienoilla, hillanvaara.
Sallalaiset ovat syntyperäisiä hillastajia. Hilloja syödään, hilloja myödään. Lopputalvesta hillavarastot alkavat monilla ehtyä, pakastimen pohja paistaa. Puhe hilloista ei ehdy, päinvastoin. Mitenkähän tänä kesänä? Jokohan niitä kukkia kohta? Ettei vain myrsky tai pakkanen veis...
Hilloista puhuttaessa mieleeni tulee aina eräs lapsuuteni uudenvuodenyö Sallan Tuohikylässä. Oli kova pakkanen, ja taivaan nappikauppa oli auki. Tähtiä, tähtiä.
”Se on sen merkki, että tulee hyvää hillavuosi”, tiesi isä. Tiesi. Hyvä tuli. Hilloja oli jängät keltaisena, paljon myyntiin asti. Ostin hillarahoilla matkakirjoituskoneen, Brother-merkkisen, hillan värisen.
Hilla on merkinnyt tämän jänkäisen kairan väelle elämää ja elantoa. Hilloista, hillareissuista ja hillastajista on kaikilla sallalaisilla muistoja ja tarinoita. Jokaisella sallalaisella on myös oma maailman paras hillapaikkansa, jota ei koskaan paljasteta kenellekään.
”Muistakko nä...” Kerropa sinäkin oma tarinasi!
Onko sinulla mielessäsi Sallaan liittyviä tarinoita? Kommentoi tätä blogia tai lähetä vaikka sähköpostia (vesa.heikkinenÄTsalla.fi). Muistellaan yhdessä menneitä ja tulevia!
 |
| Hillankukka Tuohiaavalla hallayön jälkeen 5. kesäkuuta 2015. Kuva: Vesa Heikkinen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit vapaasti kommentoida blogimerkintää. Kommentit eivät tule näkyviin heti; bloggaajan pitää ensin hyväksyä ne. Voit lähettää myös muita kuin juuri tähän blogiin liittyviä huomioita Salla-aiheesta blogin kirjoittajalle. Kiitos!